perjantai 17. heinäkuuta 2015

Humppila-Museorautatie

Palatessamme Juhannusreissulta Kristiinankaupungista Helsinkiä kohden, pysähdyimme melko sattumalta Humppilassa. Näimme opastekyltin Museorautatielle, ja tietenkin seurasimme sitä. En osaa sanoa, mitä odotimme näkevämme, mutta museoksi muutettu asemarakennus, joka on sunnuntaina suljettu, olisi ehkä lähinnä sitä mielikuvaa.


Alkuperäinen halkokatos nykyisen aseman vieressä on muutettu avoimeksi odotustilaksi.

 

Nykyinen Humppilan asemarakennus on peräisin Matkun rautatieasemalta, jossa se toimi VR:n rataosaston taukotilana. 
Nykyinen lippuluukku on Museorautatien asentama ja peräisin Loviisan–Vesijärven rautatieltä.

 

Asemakello on entinen Karkkilan rautatieaseman kello.




Iloksemme paikalla oli kuitenkin "henkilökuntaa". Taisi sanoa olevansa vapaaehtoinen. Paljon saimme mielenkiintoista tietoa ja vinkkejä. Tämä pääteasema ei kovinkaan suuri nähtävyys ollut, joten tiedämmepä poiketa Minkiön asemalla ensi kerralla. Onneksemme höyryjuna kulkee kesäsunnuntaisin, joten pienellä odottelulla pääsimme näkemään sen saapumisen ja lähtemisen. Kyytiin on myös joskus päästävä!






Koko Museorautatie oli meille entuudestaan tuntematon. Kannatti poiketa reitiltä. 

Muille vinkiksi, jos on mahdollisuus poiketa, niin höyryveturin aikataulut löytyy netistä. http://www.jokioistenmuseorautatie.fi/fi/aikataulut-tapahtumat

Ja Minkiön Höyryfestivaali 25-26.07. kannattaa kuulemma kokea! http://www.hoyryfestivaali.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti