keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kiitoslahja päiväkotiin ja kuusenkerkkäsiirappi

Nuorimmaisen kevätlahja hoitajille viittasi vahvasti ryhmän nimeen, joten halusin jatkaa teemaa vanhemman pojan lahjojen osalta. Havunen oli kuitenkin jo haasteellisempi kuin Lemmikinkukka.

Onneksi tähän vuodenaikaan ja omaan elämäntapaani kuuluu vahvasti kuusenkerkät, ja jo vuosia niitä on kerätty, maisteltu ja keitetty siirapiksi. Yhteys havusiin on siis löydettävissä näissä purnukoissa:



Pienet sievät purkit täynnä makeaa ja hyvinvointia edistävää siirappia.


Mikael askarteli kukkaset ruukkutikkuihin kartongista, joten nämä kukat ei kuihdu. Viihtyy hyvin muiden ruukkukasvien vierellä, eikä vaadi hoitoa.


Sisustustarjottimelle siirappi, kukka lapselta ja muutama makeinen.


Kiitoksena makeesta vuodesta
Ja hellästä huolenpidosta

Keitin kerkkäliuosta
Kuusen vuosikasvusta

Lisää sitä herkkuihin
Tai ota kurkkukipuihin!

- Havunen Mikael -


Kuusenkerkkäsiirappi on ihanaa esimerkiksi jäätelön, puuron tai liharuokien kanssa, mutta aivan oivallista se on myös "yskänlääkkeenä".


Lisätään vielä ohje tuohon siirappiin.


n. litra kuusenkerkkiä
n. 1,2 litraa vettä
n. 700 g luomu ruokosokeria

Huuhtele kerkät hyvin ja keitä vedessä n. 2,5 tuntia. Siivilöi ja puristele vesi kattilaan, ja lisää veteen sokeri. Keitä siirapiksi n. 1,5-2 tuntia.

Kaada siirappi puhtaaseen astiaan, ja sulje kansi tiiviisti. Säilytä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti