torstai 30. kesäkuuta 2016

Ruusuisia makuja - ihanat juhannusherkut

Tämän juhannuksen teemana oli enemmän tai vähemmän ruusu. Valmistin siirapin kurtturuusun lehdistä, ja käytin sitä kakun, juoman ja jäätelön valmistuksessa.

Ruususiirappi

4 dl vettä
n. 4-5 dl tuoksuvien, myrkyttämättömien ruusujen terälehtiä
5 dl sokeria


Kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen hyvin. Kun kaikki sokeri on varmasti sulanut veteen ja liemi on kirkasta, pienennä lämpöä ja kaada sekaan ruusun terälehdet. Keitä n. 5-7 min tai kunnes seos on hieman siirappimaista, ja terälehdet ovat antaneet makunsa liemeen.

Siivilöi terälehdet pois siirapista ja laita siirappi hyvin desinfioituun purkkiin.



Leivoin ihanan mehevän suklaakakun (mehevä suklaakakkupohja Kinuskikissan ohjeella) ja täytin sen ruusumoussella, sekä vadelmacurdilla. Suklaakakusta tuli maultaan ihana, mutta oli kyllä vastoinkäymisiä sitä tehdessä. Kakun viimeistely oli hankalaa, sillä pohjat halkeilivat helposti. Päälimmäinen halkesikin keskeltä yön aikana, joten kukkakoristelusta piti tehdä aiottua runsaampi;) Mutta ei sinänsä, aion tehdä seuraaville juhlille samanlaisen, toivottavasti paremmalla onnella sillä kertaa!


Ruusumousse kakun väliin:

250 g mascarponea
6 dl kermavaahtoa
0,5 dl ruususiirappia
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Sekoita juusto ja siirappi keskenään ja sekoita sitten joukkoon vaahdotettu kerma. Lisää makusiirappia tarvittaessa.


Juhlavaa ruusujuomaa nautittiin kakun kanssa. Se valmistuu helposti ruususiirapin ja sitruuna-kuplaveden sekoituksella. Jääpalat olen tehnyt jäädyttämällä syötäviä kukkia jääpalamuotissa.'

  
Valmistin myös helpon ja makean ruusujäätelön, ja jälkiruokana tarjoilin sen grillattujen ananasrenkaiden ja grillattujen ruusun terälehtien kera.

Ruusujäätelö (ilman jäätelökonetta)

5 dl kermavaahtoa
1 prk makeutettua maitotiivistettä
1 dl ruususiirappia

Vaahdota kerma ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi, mielellään ainakin yön yli.


Grillasin terälehdet folion päällä, minuutti pari riitti, ja kääntämisen jälkeen vähempikin. Sitten vain annoksen koristeeksi ja herkuteltavaksi.


Tuoreetkin ruusun terälehdet koristavat annosta.

Arvaatkos mille ruusu maistuu? Yhtä hyvälle, kuin tuoksuukin! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti