sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Joululahja linnuille




Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
Järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.



Joulu on lahjojen ja avun antamisen aikaa. Viime joulukuussa tehtiin lasten kanssa maalle mummolaan linnuille vietäväksi helposti nättejä "talipalloja". Minusta on tärkeää, että lapset oppivat huolehtimaan "heikommistaan", vaikka tämä ele onkin aika mitätön:) Viime joulu kun oli vieläpä musta, ja ruokaa linnuille saatavilla. (Annoksesta riitti kyllä helposti koko talveksi)


Tarvitset kätevän alustan. Tehtiin leivinpaperin päällä uunipellillä ja silikonivuoassa. Muotteina käytettiin piparimuotteja, ja ripustusreikää varten laitoin syömäpuikon massan keskelle pystyyn, pyykkipojalla tuettuna.

Ainekset: Kovettuvaa suolatonta (kasvi)rasvaa sekä lintujen siemensekoitusta. Ostin yhden paketin kookosrasvaa ja yhden pussillisen siemensekoitusta. En ole varma, käytinkö koko rasvan, mutta siemeniä jäi reilusti ylikin.

Sulata rasva kattilassa. Sekoita siemenet jäähtyneeseen sulaan rasvaan. Lapset oli hyväksi avuksi, mutta sotkuakin syntyi:) Kannattaa siis suojautua/suojata alusta, niin säästyy hieman paremmin rasvatahrojen siivoomiselta.

 

Mikael sekoitteli, ja Daniel (tuolloin alle 2-v.) lisäili siemeniä:)


Muotit alustalle, ja lapset lappaa sekoitusta päälle. Kunhan osa menee muotin sisään, niin koriste onnistuu kyllä!;)


Itse laitoin reikää varten syömäpuikon massan keskelle pystyyn (paksuun kohtaan, ei liian reunalle, jotta kestää) pyykkipojalla tuettuna ennen koristeiden jäähdyttämistä. (Kääräise puikon ympärille kelmua, jotta se irtoaa kovettuneen massan keskeltä helposti)




Sitten ulos (tai jääkaappiin) jäähtymään.

Käytä mielellään maatuvaa narua. Me laitettiin jouluisaa narua, kun ripustuspaikka on sellainen, josta ne kerätään lopulta talteen.

 

Nämä voi tehdä vieläkin helpommin ja vähemmällä sotkulla niin, että laittaa ensin muotin liki täyteen siemeniä, ja kaataa vain rasvan päälle. Nauhan voi upottaa massaan, jolloin se jää kiinni rasvan kovettuessa, ja siten ei tarvi huolehtia reiästä ja nauhan pujottamisesta. Itse tykkäsin pienten kanssa kuitenkin siitä, että työvaiheita oli enemmän:)

 

Hyvää joulua tinteille<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti