maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu kultainen


Vietimme tosiaan tänä vuonna ensikertaa joulua vain oman kodin rauhassa. Paras ratkaisu. 


Pinen kodin saa niin helposti täyteen tunnelmaa. 


Aamulla katseltiin yhdessä Joulupukin kuumalinjaa, ja pojat tykkäsivät Lumiukosta, joten sekin voitiin fiilistellä yhdessä. Pojat järjestivät leikkihuoneessa lelujen juhlat. Siinä oli taljasta muovailtu "mörkö" sankarina.


Jouluastiaston puuttuessa koristelin pöytää kävyillä, ja riittävän kauniilla lautasliinoilla;)


Daniel olisi tosin syönyt kävyn, kun kerran oli lautaselle katettu:D Noh, voittamani kauppakeskuslahjakortin turvin saimme kyllä pöydät notkumaan herkuista, joten ei tarvinnut ihan niin vaatimattomasti syödä;)



Kinkkua, karjalanpaistia, porosalamia, kylmäsavustettua- ja graavilohta, iskän reseptillä "möyssöä"...


Perunalaatikko ostettiin kaupasta, mutta lanttu- ja porkkanalaatikot valmistin itse:) Kalapuolelta oli vielä loimulohta, savusiikaa ja -nieriää.


Pinaattisalaatti appelsiinilla ja granaattiomenalla, ja juustolautanen sekä lakkahilloa, ja joululimppuja varten voitakin oli pöydässä.







Kynttilänloisteessa ja joululaulujen soidessa syötiin joulupäivällinen:)


Ou nou:D


Mikael söi ihan uskomattoman hyvin, vain laatikot ei oikein maistunut.



Sit ooteltiin joulupukkia... Isi lähti sitä etsimäänkin.


Dinakin odotti pukkia...



Odottavan aika käy pitkäksi...


Mutta tulihan se pukki viimein!



Pojat ei pahemmin ujostellut, vaikka olisi oikeastaan ollut ihan suotavaakin. Villiintyivät nimittäin aika paljon, kun oiva ukki saapui:D





Ja hei, isikin tuli kotiin, kun ei löytänyt pukkia. Se oli vain livahtanut ohi;) (Mikael on naureskellut isille monet kerrat jälkeenpäin)


Jokunen laulukin laulettiin yhdessä:



...ja Dani ohjasi kaikki laulamaan ja leikkimään "tuiki tuiki tähtöstä".



Pojat on kyllä ollu kauhean kilttejä, mutta ei sentään näin kilttejä :S :D Kiitos kummit, mummit, ja muut sukulaiset sekä ystävät kivoista ja ihanista ja toiveiden mukaisista joululahjoista:) Ehkä ehdin jossain vaiheessa hieman esitellä niitäkin:)


Kävin myös ensikertaa jouluna kirkossa. Olen aina toivonut siitä perinnettä, ja kun nyt on kirkkokin kävelymatkan päässä... Kokemukseni perusteella en tosin tiedä, menenkö uudestaan. Tai ainakin täytynee kulkea vähän pidemmälle.


Joulupäivän aterialla:)


Joulupäivänä laitettiin iltaherkkujakin glögin kera. Aikaisemmin leivottuja piparipullia, tähtitorttuja ja lahjaksi saadut "juhlapöydän konfliktit". 


 

Ja omenaa ja rusinoita myös, ne olikin parhaat herkut:)


Ihana rauhallinen ja tunnelmallinen joulu takana, ja lapsilla oli todellakin ilo ylimmillään. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti