keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Lumiukko tehtäisiinkös?

Lumi on vähissä, ja lumiukkokelit vielä kaukana. Onneksi sisälläkin voi leikkiä lumileikkejä, ja rakentaa lumiukkoja.

Tietysti voi!

Ihanaa kotilunta saa aikaan vaikkapa maissijauhosta ja kosteusvoiteesta.


Meillä ainakin kaiken maailman lotioneja on enemmän kuin tulee oikeasti käytettyä, joten samalla sain käytettyä pois muuten roskikseen joutavaa tavaraa. Laita vain haluamasi määrä maissitärkkelystä, ja sekoita siihen voidetta, kunnes jauhosta tulee jokseenkin muovailtavaa. Jos pidät voiteen ennen käyttöä jääkaapissa, niin "lumesta" tulee ihanasti kylmääkin. En pahemmin mittaillut käyttämäni jauhon määrää, muutama desi ehkä. Voidetta upposi yllättävän paljon, sain yhden puolikkaan tuhottua, ja käytettyä toisestakin jonkin verran.


Lunta oli kiva pyöritellä, muovailla ja kuvioida, ja pikkulelutkin pääsivät lumileikkeihin.


Lumiukolle ei nyt tähän hätään löytynyt nenää ja nappeja, mutta tässähän voisi käyttää vaikka pippureita koristeluun:D




Mikael ajoi auton lumipenkkaan. Tämä maisema piti säilyttää...


Siispä laitettiin lumi lyhtyyn, ja Muumi-kalenterista pari vuotta sitten saatuja leluja mukaan.


Nyt on pojat pulassa, lieneekö auton hallinta pettänyt joulukuusen hakureissulla....


Tästä maisemasta tulee kyllä vielä muuttuva:D Lapsista oli kuitenkin ihana katsella lumista maisemaa lyhdyn sisällä.


Ja vielä lopuksi tärkeä pointti, lumijäljet oli helppo siivota;) Pyyhkiytyi pöydältä siististi, ei jäänyt jauhoisuutta tai rasvaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti