tiistai 3. tammikuuta 2017

Uudenvuoden kemut


Me vaihdettiin vuosi perheen kanssa aika rauhallisesti, joskin riehakkaasti. Uudenvuoden juhla koostui koristeista, pikkusnackseista, lautapeleistä, discosta ja lopulta iltakävelystä muiden pamautellessa rahojaan taivaalle!:D


Kullan ja mustan sävyinen kattaus toi sopivasti säihkettä pöytään. Maalasin juomapullot alaosasta kullalla ja glitterillä, ja musta-kultaiset paperipillit sekä glittertähtitarrat antoi viimeisen silauksen.


Olin aivan onnessani noista tähtilautasista (Pop up kemut).:D



"Kuohuvan" joukkoon sai jokainen oman kristallisokeritikkarin.


Nakkia, perunasalaattia ja sipsiä+dippiä oli tarjolla


Sekä savulohi-ruisnappeja + hedelmiä.



Kippis!





Meillä ei ilotulitteita ollut itsellä, paitsi jos lasketaan tää sisätiloissa räiskyvä kellokakku!



Valettiin tinoja myös, jokainen sai tehdä oman.



Välillä isokin sotku on sallittua. Harmi, että en kuvannut meidän "hohtodiskoa" ollenkaan, mutta keittiössä oli silkkipaperisadetta!






Rauhallisempaa ohjelmaa välillä. Pelattiin molempina päivinä aika paljon:)


Iltakävelyllä katseltiin muiden ilotulituksia (ilotuksia, kuten Mikael sanoo), ja sytytettiin muutama jättisädetikku.


Viimeiseksi yöllä Mikael vielä piti Hevisauruskonsertin, ja kaikki menivät hyvillä mielin nukkumaan vasta vuonna 2017. Myöhemmin samana vuonna, eli iltapäivällä 1.1. leivottiin hevipitsaa (eli pitsaa, jonka täytteenä on sitä, mitä tulee mieleen tekohetkellä)



Aika herkkuja pitsoja teki jokainen, kyllä maistui.


Uudenvuoden lupaukset, tai oikeastaan tavoitteet, toiveet ja odotukset, kirjasimme paperista leikkaamiini lehtiin, ja kiinnitimme uudenvuoden oksaan. Tämä ei ole vain vuodenvaihteen juttu, vaan pyrin siihen, että vuoden mittaan jokainen perheenjäsen saa kiinnittää lappuja oksalle. Näin ne tavoitteet ja muut konkretisoituu, ja pysyy mukana koko ajan.




Täytyy kehitellä oksalle joku kiva ripustuspaikka/vaasi vielä. Idea syntyi kuitenkin niin yht'äkkiä, että toteutus jäi vähän vajaaksi. :)


Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti