keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Villit kutsut pienille bile-eläimille

Daniel, meidän pieni iso poika, täyttää vajaan kuukauden kuluttua jo kolme vuotta. Ihana pikku seikkailija rakastaa toimintaa, joten sitä on juhlissakin oltava. Viimevuoden tutkimusmatkailijateema siis jatkuu, mutta lentomatkailun sijaan samotaan nyt viidakoissa.

Siispä pistetään meno ihan villiksi.


Löysin ihania eläinkuosisia kreppipapereita Hobbypointista, ja päällystin paperihylsyjä niillä. Näissä kapseleissa lähtee kutsut ainakin lähellä asuville tutuille. Kannattaa muuten varautua, sisällä saattaa olla kutsun lisäksi joku "eksoottinen vieras".


Liimasin siis kreppipaperin hylsyn ympärille. Aukot sai peittoon helposti lisäämällä reunaan liimaa, ja kiinnittämällä kreppipaperipala päälle. Sitten liiman kuivuttua trimmaa, niin ei jää näkyviä saumoja tai taitteita. Kiinnitin juuttinarulla pakettikortin, jonka osoitan kullekin kutsutulle.

Pakettikorttiin liimasin kaistaleen kunkin kapselin kuosin mukaista kreppipaperia, ja kirjoitin leimaisimilla päälle "Kutsu"



Kuten jo ehdin varoittaa, kapselissa on jotain jännittävää...


Kuivan "heinän" täytteisestä lämpimästä pesästä kiemurtelee käärme, mutta kivalla asialla. Ei siis tarvitse pelästyä!



Mulla sattui sopivasti olemaan käärmeennahkakuosista mustaa koristepaperia, ja vihdoin sille löytyi käyttöä. Liimasin koristepaperin taakse tavallista väripaperia, ja leikkasin yhdestä A4 kokoisesta paperista neljä mutkittelevaa käärmettä. Silmät ja kielen leikkasin kimaltavasta koristepaperista.


Kirjoitin kutsutekstin käärmeen vatsapuolelle. Valmis käärme rullataan ja sujautetaan kapseliin. Liimataan kreppipaperilla toinenkin suuaukko kiinni, ja kutsu on valmis annettavaksi.


Kapseli on helppo avata tekemällä kreppipaperiin reikä vaikka sormin.


Halusin kutsusta lapsille hauskan ja jännittävän, ja tietenkin omalle tyylilleni sopivan. Toivottavasti lapset on näistä yhtä innoissaan kuin minä! :D


Kuukausi aikaa muuttaa koti viidakoksi. Ihana ajatus näin keskellä talvea <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti