lauantai 12. elokuuta 2017

Hämeen linna


Meidän kesäloman ensimmäinen käyntikohde oli Hämeen linna. Vierailtiin veljeni luona Hämeenlinnassa, ja samalla reissulla vietiin lapset ensikertaa linnaankin.

 




Lapset olivat ihmeissään kaikesta jo linnan pihalla, joten vierailu oli iso elämys!




Saavuimme sen verran sopivaan aikaan, että pääsimme seuraamaan opastusta! Toki pojat eivät jaksaneet seurata puhetta, mutta lasten ihmetellessä kaikkea ympärillään olevaa, me muut saimme kivasti tietoa linnasta ja aikalaisten elämänmenosta.

 





 

Pakanakirkko -teos oli jännittävä!





 

Kierroksen loputtua seikkailimme vielä hetken linnan sokkeloissa.  






 


 

 



Pyhät ja pakanat - ihmisyyden kuvia  -näyttelyssä oli esillä kiinnostavia taideteoksia.

 


 


 


Vierailupäivänämme osa linnasta oli suljettu yksityistilaisuuden vuoksi, joten koko rakennusta emme pääseet kerralla tutkimaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti