torstai 23. marraskuuta 2017

Perheretki "sukleeriaan"


Henkilökohtaisista kiireistä johtuen päivitän edelleen hieman jäljessä meidän elämästä ja elämyksistä. Halloweenin tienoilla kävimme mm. Fazerilassa, Fazerin vierailukeskuksessa opastetulla kierroksella. Vierailukeskus oli koristeltu teemaan sopivasti hurjilla koristeilla, ja voisin arvella, että nyt myös joulun lähestyminen näkyy somistuksessa.



Otsikkoon viitaten, sukleeria on meidän kolmevuotiaan käyttämä ja hyvin kuvaava sana Fazerin vierailukeskuksesta. 


Kierroksen alkuun katsoimme pari filmiä, ja opittiin niin Fazerin historiasta kuin myös suklaan valmistuksesta tehtaalla. Kierroksen aloitimme sitten taasen ihanasta sisäpuutarhasta, jossa kasvaa varsin eksoottisia kasveja. 






Mignon-pupu on  tehty lähes kymmenestätuhannesta kananmunankuoresta.


Opastus oli kiva, puitteet ovat hienot ja vierailukeskus on täynnä kaikkea kiinnostavaa ja innoittavaa. Pakko kuitenkin kritisoida kierroksen aikataulutusta. Opas ei ehtinyt kertoa kaikkea, emme ehtineet katsella ympärillemme, ja vaikka ideana oli myös osallistua, niin opas vetosi kiireeseen. 

Esimerkiksi ravinto-roboteille ei saanut esittää kuin yhden lautasmallin, koska piti siirtyä eteenpäin. Ei siinä oikein ehdi miettiä ja oppia, ja etenkin kolmen lapsen kanssa se kyllä harmitti.










Myös kierroksen päättyessä oli hoppu. En edes tiennyt, että opas saattaa meidät pois tietyn aikarajan mukaan, vaan kuvittelin, että saamme lasten kanssa ihmetellä ihan rauhassa. Lapset ihastuivat viljalaatikkoon huoneen keskellä, ja leikkivät jyvillä oman aikansa.






Tehtaan katselu hassuista palloista oli myös tosi jännää!






Lapset innoissaan kokeilivat ja tutkivat kaikkea, ja jäi harmittamaan, että sille ei ollut aikaa.




Mielikuva, että Fazerilla saa syödä suklaata niin paljon kuin tahtoo, ei myöskään toteutunut. Tiukka aikarajoitus tuli yllätyksenä, joten kaiken ihmettelyn jälkeen saatiin lapsille kuorittua vain kourallinen nameja, kun piti jo juosta pois.


Olihan ne kuitenkin herkullisia, eikä sinänsä haittaa, ettei tullut vatsanpuruja liiasta ahmimisesta. Olisi kuitenkin ollut kiva edes varautua, että kierros tulee olemaan yhtä läpijuoksua. Tätä se ei ollut silloin, kun vierailukeskuksen auetessa kävin tutustumiskierroksella. Tuntui, että tällä kertaa ei saatu rahalle vastinetta. Aikaisemmasta opastuskierroksesta postaus tässä.




Lapsillehan elämys oli ihan huippu kuitenkin. Olivat niin innoissaan kaikesta, ja saatiin vielä herkkuja mukaan. Tehtiin pienet ostokset tehtaanmyymälässä, ja lähtiessä meille ojennettiin pieni lahjakassi täynnä fazer-tuotteita. (Se toki hieman kompensoi opastuksen hintaa, mutta toisaalta on eri asia ostaa tuotteet suoraan itse!)



Vaikka petyinkin tämänkertaiseen kokemukseen, niin enemmän siinä toki oli hyvää kuin huonoa. Lapset myös tykkäsivät kamalasti.

Tästä klikkaat Fazerin vierailukeskuksen sivuille lippu-, aukiolo- ja sijaintitietoja varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti