torstai 4. tammikuuta 2018

Joulutunnelmia 2017


Meillä oli ihanan rauhallinen joulu perheen kesken. Vaikka joulukuussa oli omia kiireitä (ja kuten sanottu, emme käyneet joulutapahtumissa yhtä paljon, kuin aikaisemmin) niin vietimme kyllä vastapainoksi paljon rauhallista kotiaikaa yhdessä.


Ollaan mm. leivottu joulutorttuja (ja testattu muodikas "vihreäkuulatorttu")...



...ja on leivottu paljon pipareita (tein aika ison taikinan tänä vuonna.)


Aatonaattona söimme illalliseksi joulupukin puuroa kynttilöiden valossa. 



Mikaelin Skidilässä valamat kynttilät pöydässä, ja poikien tekemät mehiläisvahakynttilät sivulla.

¨

Löysin muuten vihdoin myynnistä elävää sammalta<3







Lapset koristelivat kuusen kauniiksi:)





Iltapalaksi saimme jo ensimaistiaiset joulukinkusta, ja jälkkäriksi sekametelisoppaa piparikermalla.


Lasten sänkyyn tehtiin tunnelmallinen maja, ja luettiin sielä jouluisia satuja.


Aattoaamuna katseltiin Joulupukin kuumalinjaa, ja avattiin viimeiset kalenteriluukut. Aamupalalla söimme vielä joulupuuroa, ja mantelin saanut sai avata ensimmäisenä joululahjan, kun jokaiselle oli ilmestynyt yksi paketti kuusen alle. 





Katsottiin perinteisesti Lumiukko yhdessä, kuunneltiin joululauluja ja poikien kanssa kävin ulkona viemässä linnuille hieman ruokaa.


Kukas nyt onkaan oven takana?


No Joulupukkihan se!


Daniel esitti pukille laivalaulun, ja Mikael toi pukille piirtämänsä hienon piirrustuksen. Taisi muiltakin lapsilta lahjukset löytyä, ja Mikael tehtaili koko vierailun ajan uusia kuvia Joulupukille. 


Daniel oli lapsista ainoa, joka uskalsi pukin syliin, eikä tainnut muut uskaltaa kätelläkään tällä kertaa:)



Lahjoja sai kuitenkin kaikki aika monta!





Sitten pukin täytyi jo jatkaa matkaa. Mikael antoi pukille vielä muutaman herkun pitkän matkan varalle. Itse koristeltu pipari, sekä pari suklaata.


Sitten alkoi innokas pakettien aukaisu!




Kaikki löysivät ainakin yhden lahjan toivomuslistalta, ja kivoja pelejä. Myös pehmeitä paketteja tuli, onneksi! 



Vielä oli yksi superyllätys - pukki toi lapsille ajokortit, ja auton, jolla ajella.



Joulupöytä katettiin yksinkertaisesti. Keskelle kuusenoksia ja pari käpyä sekä yksi kynttilä.


Sivupöydältä löytyi monenmoista herkkua, paljon kaloja, juustoja ja perinteiset laatikot, karjalanpaisti ja kinkku. 




Rosolli ja lakkahillo unohtui kattauksesta 😄







Mikähän mahtaa olla Miksun lemppari jouluherkku?


Iltapalapöytä.


Iltapalapöydässä oli sitten jälkkäritkin.


Glögiä, piparipullaa ja suklaata.


Testattiin heti myös pari uutta lautapeliä iltasella. 

Meillä oli kyllä hauska ja rento joulu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti