keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tonttuovi


Meilläkin oli tonttuovi. Rakennettiin ja asennettiin se yhdessä lasten kanssa 1.12., ja seuraavana päivänä saimme todeta tontun muuttaneen sisään. Oli ilmestynyt jalanjäljet hankeen, ja avain oveen.


Joka päivä tonttu tavalla tai toisella jätti elämisen merkkejä. Yhtenä päivänä pihaan ilmestyi luuta, toisena joulukoristeita, itsenäisyyspäivänä lippu. Yhtenä aamuna tontun hattu oli tipahtanut hankeen, ja kerran tonttu oli käynyt kuusenhakuretkellä.
Välillä tonttu jätti oven ulkopuolelle repun, jossa oli karkkia, tai kirje lapsille.



Jouluaattona repussa oli herkut ja pihassa pieni lahjapaketti. Paketin sai laittaa kuuseen koristeeksi. Tarkoitus oli, että tonttu paketoi namit aattoaamuksi, mutta kun saimme ystävältä näin söpön kuusenkoristeen, tonttu sai kunnian antaa sen lapsille.


Tonttuovi oli lasten mieleen! Vähän liikaakin ehkä, sillä kyllä siinä leikittiinkin, ja täysin priimakunnossa pikkuinen tupa ei kestänyt koko joulukuuta!😊

Ehkäpä kotitonttu jää meille pidemmäksikin aikaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti